sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

laskettelua, syömistä, olemassa olemista

Viikonloppu menikin sitten Pälkäneen Sappeella ystäväperheen kanssa.. Perjantaina päivällä lähdettiin, nukuin melkein koko matkan ja illemmalla sitten perillä. Pettymys oli suuri kun päästiin mökkiin. Loppusiivousta ei oltu tehty, vessa oli ällöttävässä kunnossa, pöydän ympärillä olevissa kangaspäällysteisissä tuoleissa oli tahroja, samaten pöydillä ja lattialla pölyä. paljon. Viimeksi oli sama juttu ja äiti soitti siis uudestaan hultoon, että tämmöisen paskaläjän meille sitten annoitte. Onneksi saatiin uusi mökki ja hyvitystä. Tottakai sielläkin tehtiin heti tupatarkastus ennen kuin tavaroita vietiin sisälle. Loppuilta menikin kamoja purkaessa, syödessä ja sohvalla köllötellessä ja Siivosten kanssa seurustellessa.

Lauantaina ajoissa mäkeen. Oli kyllä vähän huteraa menoa omalta osaltani, ainakin aluksi. Uskalsin mennä cross-mäkeen! Oh my, mä pystyin siihen... Oli ihan kivaa, harmi vaan, että oli jäistä ja sumua + KUUMA. Mielummin kuuma kuin kylmä... Kolmen tunnnin jälkeen safkaamaan mökille lohikeittoa. Pötköteltiin ja mä otin pienet torkutkin. Sitten takaisin mäkeen. Pari tuntia jaksoin vielä laskea, olisin laskenut enemmänkin, mutta koulutehtävä kummitteli tekemättömänä, niin lähdin sitä sitten aikaisemmin tekemään. Mutta arvatkaa vaan teinkö sitä yhtään. No luin vähän, mutta tekstiä en saanut aikaiseksi... Nytkin pitäisi sitä kirjoittaa, eikä tätä...
Illalla saunottiin ja syötiin fajitaksia, nammm.

Tänään ei huvittanut laskea... Muut lähtivät jo yhdeltätoista, kun mä lähdin vasta kahdeltatoista luovuttamaan mökin avaimia, Sluibailin sit ravintolan aulan sohvilla tunnin verran musiikkia kuunnellen ja yritin jotain piirtää, mutta mitään valmista tai edes hienoa en saanut aikaiseksi. Myöhemmin menin muiden seuraksi juomataulolle ja kävin autolla vaihtamassa takin toiseen huppariin, oli ihanan lämmin <3 Otin kuvia ja kävelin rinnettä ylösalas. Eipä siinäkään kauan mennyt kun nolta loppui hissilipuista ajat ja syötiin kahvila Vohvelissa. On sielläkin varmaan kova meno kun lauantaisin kymmenen jälkeen K-18 :D Muut vaihtoi vielä vähän vaatteita ja matka kohti kotia alkoi, kääriydyin avaruuslakanaan ja nukuin...

Kotona vaatteiden vaihto ...mekkoon ja suuntasin äidin kyydillä Annalle. Harmittaa kun mekko oli semmoinen makkarankuori, että paljoa ei voinut syödä... No, mutta huomenna uusi yritys :P

Sori, mutta kuvia ei nyt tullut tällä kertaa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti